22. heinäkuuta 2014

MEJÄ-treeneissä

Olin viime viikolla treenikaverini (ollaan samassa rally-tokoryhmässä) kanssa treenaamassa MEJÄä. Tarkoituksena oli tehdä pitkä jälki Lunalle ja kaverini vanhalle kk. mäykylle lyhyt jälki. Tämä kaverini mäykky on jo jälkivalio ja kaikkea, eli siis tehtiin sille jälki vain mielen virkistämiseksi. 
Jäljen teko oli maanatai-iltana. Ensin tehtiin Lunan jälki. Opin aika hyvin suunnistamaan (jota en koskaan koulussa oppinut :D) ja käyttämään kompassia. Aluksi oli vähän vaikeuksia, mutta sitten se alkoi sujumaan. Itikoita oli myös niin paljon, ettei mitään rajaa... 
Jälki siis tehtiin naudan verellä. Kulmissa oli makaukset, joissa oli verta enemmän ja myös makupaloja muutamia. Minun tehtäväni oli suunnistaa ja laskea matkaa. Kaverini kulki perässä ja veti jäljen. Jäljestä tuli loppujen lopuksi ehkä noin 450m pituinen, kun se meni yhdellä suoralla vähän vinoon. Aluksi siitä olisi pitänyt tulla 420m pitkä. Oikeastihan kokeessa AVO-luokan jäljen pituus on 900-1000m.











Tiistaiaamuna puoli kahdeksan aikoihin oli sitten jäljestämisen vuoro. 
Luna jäljesti koko matkan hyvin. Se ei näyttänyt väsyneeltä tai epäkiinnostuneelta missään vaiheessa. Lunan jäljestämisvauhti oli myös kuulemma todella hyvä. Myös jäljen päässä olleesta kauriin sorkasta Luna oli ihan kiinnostunut. Se ei ottanut sitä suuhun, mutta haisteli kuitenkin innokaasti, ja se riittää. Ainoa, missä oli ongelmia, oli se, että tietyissä kohdissa Luna oli epävarma, kun piti mennä esim. ison kaatuneen puun alta.
Luna näytti tykkäävän jäljestämisestä ja se oli tosi kivaa minunkin mielestäni! 
Varmasti jatketaan treenaamista. Sain kaverilta kaiken tarvittavan itselleni, eli voin periaatteessa treenailla milloin vain huvittaa. Ehkäpä sitten jossain vaiheessa kokeisiinkin, katsoo nyt. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)