24. helmikuuta 2014

Rally-tokovalmennus + Lillan masu kasvaa

Sunnuntaina tokokouluttaja Anne Miettinen tuli pitämään meille KPSH:n rally-tokolaisille valmennusta.
Aikaa meillä oli kaksi tuntia. Valmennuksessa oli viisi koirakkoa, ja kaikille jäi "omaa aikaa" kouluttajan kanssa yhteensä vähän alle 20min. Se aika oli kahdessa osassa eli 2 x n. 10min, jotta koira (ja myös ohjaaja) saisi välillä levätä ja sulatella oppimaansa. Silloin kun ei itse ollut kouluttajan kanssa kehässä, katseltiin ja kuunneltiin tarkasti muita koirakoita.
Oli muuten todella hyvä ja hyödyllinen valmennus! Kouluttaja kyseli jokaiselta ne ongelmat ja heikkoudet, mitä haluaisi tällä kerralla parantaa. Minä valitsin käsiteltäviksi ongelmiksemme vinon perusasennon, Lunan ympärille pälyilyn radalla ja takapään käytön. 
Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana otettiin seuraamista ja takapään käyttöä. Luna seurasi huippuhyvin, eikä tällä kertaa lähes yhtään pälyillyt ympärilleen. Kouluttaja kehuikin kovasti Lunan kontaktia. Hän kertoi myös hyvän häiriötreeni harjoituksen, jota tullaan varmasti tekemään Lunan kanssa jatkossa paljon! Eli siis otan Lunan kontaktiin ja teen vaikka jotain liikkeitä sen kanssa tai ihan vaan perusasennossa pysytään ja joku ihminen siinä ympärillä riehuu ja yrittää saada Lunan huomion, mutta ihannesuoritus olisi, että Luna kiinnittäisi kaiken huomion vain minuun. Sain myös vinkkejä palkkaamiseen, eli voisin palkata Lunaa myös yllättävämmissä paikoissa, kesken seuraamisen. Yleensä mulla on ollut tapana palkata vasta sitten, kun seuraamisliike on lopetettu ja koira on perusasennossa. Kouluttaja sanoi, että olisi myös hyvä olla joku palkkasana (sen idea on siis sama kuin naksuttimen naksautus) ja se me aiotaankin ottaa käyttöön. Meillä se sana tulee olemaan JES. Jos vain muistaisi aina palkatessa käyttää sitä, meinaa nimittäin helposti unohtua! 
Seuraavaksi pureuduttiin takapään käyttöön. Näytin kouluttajalle, kuinka se Lunalta sujuu ja kuinka olimme sitä treenanneet. Kouluttaja sanoi, että Luna osaa käyttää takapäätään jo tosi hyvin. Meidän kova treenaaminen on siis tuottanut tulosta!! Se on aina hieno fiilis.
Kun tuli meidän toinen vuoro, otettiin käsittelyyn vino perusasento. Kouluttaja sanoi, että vinot asennot voivat johtua siitä, että Luna pitää minuun seuratessa niin hyvää kontaktia, että käveleekin vähän vinossa. Hän kertoi muutamia harjoituksia, joilla voitaisiin asentoja saada suoremmaksi. Näitä ovat esim. sellainen harjoitus, jossa liikkeitä tehdään niin, että Luna on mun ja seinän välissä, jolloin liikkeistä pakostakin tulee suoria. Myös aksakeppiä tms. voi käyttää apuna, että joku apuri "ohjaisi" Lunaa suoraksi liikkeitä tehdessä. Vähän vaikea selittää, mutta. :D
Tässäpä asiat tiivistettynä, valmennuksessa tuli niin paljon uutta asiaa etten edes meinaa muistaa kaikkea! Toivottavasti kuitenkin muistin kirjoittaa tänne kaikki tärkeimmät jutut sieltä. Kuvia valmennuksesta ei ole, koska meillä ei ollut ketään mukana kuvaamassa. Tässä kuitenkin päivitettyä kuvaa Lillan masusta. Kuva on otettu perjantaina, jolloin oli 54. tiineysvuorokausi. Lilla lähtee muutaman päivän päästä kasvattajan luokse asustelemaan. Laskettu aikahan on tämän viikon sunnuntaina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)