3. toukokuuta 2014

Taas mätsäröimässä

Tänään oltiin taas mätsärissä, nyt kuitenkin hieman eri kokoonpanolla kuin torstaina. Mukaani lähti Lilla, Lyyli ja pikkusiskoni. Mätsäri oli Hukka-Putken järjestämä. 
Osallistuin Lillan kanssa junior handleriin ja Lyylin kanssa pieniin aikuisiin. Junior handler oli ensin ja siinä oli yhteensä viisi kisaajaa. Yksilöarvostelu suijui meiltä aivan mielettömän hyvin, Lilla oli mahtava!!! Tuomari tutki ensin koiran, kysyi ikää ja pyysi sitten menemään kolmion, ympyrän ja edestakaisin, ja lopuksi vielä seisottamaan.
Tuomari ei pudottanut ketään pois, vaan alkoi sijoittamaan kilpailijoita. Ensin nelonen, sitten kolmonen, sitten kakkonen... Sitten oli jäljellä enään minä ja Lilla, ja tyttö snautserin kanssa. Toinen voittaisi koko kisan ja toinen jäisi ilman sijoitusta. No, tuomari tuli kättelemään minua, eli me voitettiin, oltiin siis JH1
Seuraavaksi oli Lyylin vuoro. Pienissä aikuisissa meidän numero oli 11, ja meitä vastassa oli beagle. Lyyli meni tosi hyvin, tosin pöydällä se oli vähän pidättyväinen, kuten aina. Lyyli sai punaisen nauhan!
Taas saatiin odotella pitkään nauhakehää, sillä pieniä aikuisia oli jälleen kerran PALJON. Nauhakehässä tuomari pyysi koirat kahdessa ryhmässä pari kertaa ympäri ja sitten valitsi joukosta neljä jatkoon. Me ei oltu Lyylin kanssa jatkossa, eli tulos oli PUN-. Tämä oli taas todella hyvää treeniä Lyylille ja tästä on hyvä lähteä kahden viikon päästä Suvi-Kareliaan.
Palkinnoksi JH:sta saatiin ruusuke, pokaali, narulelu, paljon puruluita, meikkisivellinsetti, heijastin ja hiuspompula.










4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)