26. heinäkuuta 2017

Kunniamaininta tunteesta

Osallistuin muutama viikko sitten Kuopion Kaupunkilehden ja Pienen Eläinkaupan järjestämään Märkä Pusu -kilpailuun, jossa ideana oli lähettää raadille kuva koiran antamasta pususta. Lähetin kisaan blogissa jo aiemmin esiintyneen kuvan, jossa olin lomapuku päällä viimeisillä lomilla ja Luna pussaa minua. Kuva tuli otettua ihan sattumalta, eihän Lunaa tietenkään voisi pakottaa pussaamaan ja kuvan ottaminen oikeaan aikaankin olisi yksi haaste. :D
Sain kuulla iloisia uutisia, että saimme kilpailussa kunniamaininnan raadilta ja näin voitimme 10€ lahjakortin Pieneen Eläinkauppaan! "Eläinkaupan raati halusi kuitenkin antaa vielä kunniamaininnan Elmiina Kuusosen lähettämälle kuvalle, jossa oli raadin mielestä erityisen voimakas tunnelataus."
Tästä pääset halutessasi lukemaan uutisen Kaupunkilehden nettisivuilta.

Tämä on siis palkittu kuva

Tänään kävin Pienessä Eläinkaupassa käyttämässä voittamamme lahjakortin. Valinnanvaikeus oli kieltämättä suuri ja mietin varmaan vartin mitä ostaisin tytöille. Lopulta päädyin ostamaan erilaisia luita, sillä niille on aina tarvetta ja niistä tytöt ainakin tykkää. Mukaan lähti jäniksen korvia, naudan mahalastuja ja pieniä possunnahkaluita. Nyt on taas hetkeksi purtavaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)