12. syyskuuta 2015

Rally-tokokisat, Kuopio 5.9.2015

Viime lauantai vierähti oman seuran rally-tokokisossa Kuopiossa. Kisapaikkana toimi Kurkimäessä sijaitseva Viiksi areena.
Oma työpäiväni kisoissa alkoi klo 8.30, kun teimme vielä viimeiset järjestelyt. Kisat alkoivat klo 10 avoimella luokalla, jonka jälkeen voittajaluokka, mestariluokka ja viimeisenä alokasluokka.
Toimin kolmessa ensimmäisessä luokassa tuomarin sihteerinä. Aluksi vähän jännitti, mutta se sujui hyvin ja tykkäsin siitä kovasti, pääsin näkemään ratasuoritukset tuomarin näkökulmasta. Tuomarina oli Tytti Lintenhofer, kerrassan ihan mahtava tuomari. :)
Kisasin itse alokasluokassa Lunan kanssa. Rata oli kiva ja yksinkertainen. Ainoa haastava kyltti oli liikkeestä maahan, jonka päätin ottaa varman päälle ja ohjasin Lunan maahan kädellä, alokasluokassahan niin saa vielä tehdä.

Alokasluokan rata





























Jännitin kovasti, miten Luna jaksaisi, sillä se oli joutunut olemaan autossa sellaiset seitsemän tuntia ennen meidän suoritusta... Yllättävän hyvin se kuitenkin jaksoi!!
Kokonaisuudessaan rata meni meiltä hyvin, mutta ihan hirveästi saatiin -1p virheitä, etenkin hihnan kiristymisestä. Onneksi hihnasta pääsee eroon avoimessa luokassa. Yksi -10p virhe meille tuli spiraalikyltillä, en ole ihan varma mitä me siinä teimme väärin, mutta selityksenä oli "rintamasuunta". Yksi -3p virhe tuli myös, kun uusin yhden kyltin, josta olisi tullut luultavasti -10p jos olisin jättänyt uusimatta. Kannatti siis uusia.
Ratasuorituksen jälkeen jännitti kyllä aika paljon, että mahtoikohan tulla hyväksytty tulos. Oli nimittäin paljon pelissä: hyväksytyllä tuloksella saataisiin koulari ja päästäsiin avoimeen luokkaan. Kauaa ei onneksi tarvinnut odotella tuomiota. 73p sieltä tuli eli HYVÄKSYTTY! Koulutustunnus RTK1 ja tervetulotoivotus avoimeen luokkaan! Tämä on kyllä ollut Lunan kanssa niin kovan työn ja tuskan takana, valutettu on kirjaimellisesti kyyneleitä, hikeä ja jopa vähän vertakin ja luovuttaminen on ollut pari kertaa niin lähellä. Oon ihan super onnellinen tästä, Luna on mahtava ♥
Arvostelulomakkeessa luki tuomarin kommentteina: "Kiva suoritus. Ihana koira :)".


FI MVA RTK1 Te-Biit's Uniriepu  

 


























Avoimen luokan startti saattaa olla meillä lokakuussa Pieksämäellä. Lisäksi ajattelin ilmoittaa Lillan sinne alokasluokkaan. Lähdetään kokeilemaan, josko meille nyt irtoaisi hyväksytty tulos.
Lunan kanssa rally-tokon osalta tämän vuoden tavoite, eli RTK1, on nyt suoritettu. Voi olla, että ei lähdetä enää mihinkään kisoihin tänä vuonna Pieksämäen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Voi miten hienoa, onnea koularista! Toinen on niin ylpeän näköinen tuossa kuvassa :D Oispa muuten joskus hauska nähdä teidän menoa videolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Pitää yrittää Pieksämäeltä lokakuussa saada videota. Viimeksi unohtui oma kamera kotiin, ja lisäksi kuvaajasta meinaa usein olla pulaa, mutta josko sitä ensi kerralla saisi tallennettua suorituksen. Siinä oppisi sitten itsekin paremmin, kun näkisi omat virheet :)

      Poista
  2. Hei, heitin sulle blogihaasteen, löydät sen täältä http://valkkaritulitaloon.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Pitää tehdä, kunhan ehtii :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)