28. toukokuuta 2015

MEJÄ-kurssilla

Eilisen päivän vietin Lunan kanssa Itä-Suomen mäyräkoirien MEJÄ-kurssilla. Kurssi järjestettiin Räsälässä eräällä metsästysmajalla ja jäljet vedettiin sen ympäristöön.
Päivä alkoi klo 10 aamupalalla ja suunnistuksen ja kompassin käytön perustaitojen opiskelulla. Kävin viime kesänä kerran harjoittelemassa jäljestysjuttuja kokeneen kaverini kanssa, joten osasin jo entuudestaan jotain. Nyt asiat kuitenkin selvisivät lisää.
Pian lähdimme sitten vetämään jälkiä maastoon. Jakauduimme kolmen hengen ryhmiin, joissa jokaisessa oli oma kouluttaja. Jokainen ryhmästä sai oman jäljen ja siihen piti tehdä tarvittavat mittaukset kompassin avulla. Sitten oli suunnistuksen vuoro, ja toinen ryhmäläinen merkkasi jäljen suuntaa merkeillä. Suunnistus oli hieman hankalaa, muutaman kerran meinasin poiketa harhaan. Selvisin kunnialla kuitenkin. :D Kun kaikkien jäljet oli merkattu, oli jäljen verettämisen vuoro ja samalla piilomerkittiin. Tämä oli minulle ihan tuttua ja se olikin varmasti helpoin homma. Siinä siis vedettiin verellä kasteltua sientä sitä merkattua jälkeä pitkin, makauksilla lisättiin verta. Jäljen lopussa oli tietenkin kaato, joka oli peuran/kauriin/tms. sorkka.
Kun verettäminenkin oli tehty, ajoimme takaisin majalle. Siellä oli sitten tarjolla välipalaa, ja kävimme läpi MEJÄ-kokeiden käytännön asioita ja juteltiin kaikkea muutakin jäljestykseen ja koiriin liittyvää.


Kun jäljet olivat olleet metsässä muutaman tunnin ajan, lähdimme jäljestämään. Tottakai MEJÄ-kokeessa jälki on luonnossa paljon kauemmin ja jälki on myös pituudeltaan pidempi.
Kun otin Lunan autosta ja laitoin sille pannan ja jälkihihnan, se ei meinannut pysyä nahoissaan. Luna jäljesti hirmuisen hyvin! Ensimmäisen pätkän ekalle makaukselle asti Luna tosin jäljesti ilmavainulla, mutta ei sinänsä ihme, sillä sää oli todella tuulinen. Ekan makauksen se myös oikaisi sen takia. Loppujälki meni sitten aivan super hienosti ja merkkasi toisen makauksen hyvin. Mahtavaa työskentelyä Lunalta! Mun ei tarvinnut missään vaiheessa rohkaista sitä, ja Lunasta näki, että se nautti jäljestämisestä ihan täysillä! Itsekin tykkäsin kyllä kovasti, rakastan metsässä liikkumista. Lunan tempo oli todella vauhdikas, kuulemma ehkä jopa vähän liian vauhdikas.
Sain tästä päivästä kyllä paljon lisää rohkaisua, saattaisi olla jopa mahdollista että meidät näkee kokeessa jo tämän vuoden puolella. Kouluttajakin kannusti meitä, että kokeisiin vaan.
Kaikilta osin oli kyllä mahtava päivä, tuli tutustuttua moniin mäykkyihmisiin paremmin, sillä tunnelma oli tiivis ja rento.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)