2. tammikuuta 2015

Joululomakuulumisia

Tänne kirjoittelu on taas jäänyt laittoman vähälle... Vaikka on joululoma, kalenteri on silti ollut melko täynnä kaikenlaisia menoja ja juttuja, joita on täytynyt hoitaa.
Meidän joululoma on sujunut hyvin. Jouluaaton vietimme kotona, koiratkin saivat muutamia lahjoja: jokainen sai oman lelun, muutaman luun sekä koirankeksejä. Ollaan lenkkeilty melko ahkerasti, esimerkiksi pari päivää sitten kävin koirien kanssa pitkällä metsälenkillä ja laavulla pysähdyimme syömään eväitä. Alempana myös kuvia kyseiseltä lenkiltä. Lisäksi olen nyt parin viiikon ajan käyttänyt erästä hoitokoiraa, bretoniuros Pikua, päivittäin lenkillä, sillä sen omistajat ovat reissussa ja se asuu isovanhempien luona sen ajan. Piku oli minulle jo ennestään tuttu kaveri, ulkoilutin sitä ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten.
Uudenvuodenaatto sujui rauhallisissa tunnelmissa, onneksi kukaan koiristamme ei pelkää ilotulituksia. Ehkä välillä saattoivat vilkuilla vähän epäluuloisina ikkunaan päin, mutta muuten ei mitään.
Huomenna eli lauantaina on sitten suuntana mätsäri, mutta tällä kertaa hieman uusia kuvioita: tuomaroin kyseisessä mätsärissä lapsi & lelukoiran, lapsi & koiran, junior handlerin sekä veteraanit. Uusi aluevaltaus siis tulossa. :D
Ainiin, pääsimme muuten Lunan kanssa Lila's Dogcaren agilityn valmennusryhmään! Sinne piti laittaa hakemus ja sitten piti jännittää pari viikkoa tuloksia. Mahtavaa, että pääsimme mukaan! Ryhmä starttaa helmikuun alussa, eli jonkin aikaa meillä vielä agitauko jatkuu. Ei se välttämättä kuitenkaan niin pahasta ole, sillä tauon jälkeen energiaa ja intoa löytyy varmasti vielä superisti enemmän meiltä kummaltakin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)