1. marraskuuta 2014

Mätsäri & agin peruskurssin 2. kerta

Tänään olimme Pohjois-Savon Kennelpiirin Nenäpäivä-hyväntekeväisyysmätsärissä. Mukaani tulivat Luna, Lilla ja Lyyli sekä pikkusiskoni, eli olimme melko isolla porukalla liikenteessä.
Meitä KPSH:n rally-tokolaisia oltiin pyydetty pitämään rally-toko esitys siellä mätsärissä, eli esiinnyin siis siellä Lunan kanssa. Esitys oli ilmoittautumisten aikaan. Menimme alokasluokan radan, eli helppo nakki. Meidän esiintyminen meni hyvin, välillä Luna vilkuili ympärilleen joo, ihan perus... Tämä oli kyllä myös tosi hyvää treeniä, koska tilanne muistutti vahvasti kisatilannetta!
Ilmoittauduin Lillan kanssa junior handleriin ja Lyylin kanssa pieniin aikuisiin. Lyyli ei ollutkaan ollut pitkään aikaan mätsärissä, joten oli korkea aika treenailla taas.
Aluksi näytti pelottavasti siltä, että kehät olisivat menneet päällekäin, mutta kerkesin kuitenkin molempiin. Ensin oli pienten aikuisten kehä. En edes muista minkä rotuinen koira meillä oli vastassa, vaikka kuinka yritän miettiä... Kuitenkin, pöydällä Lyyli käyttäytyi ihan nätisti. Vähän se arasteli ja nojaili pois päin tuomarista, mutta antoi kyllä tuomarin tutkia hyvin. Liikkeet sujuivat myös tosi hyvin. Lyyli sai sinisen nauhan, ja vastustaja punaisen. Sieltä kehästä päästyäni vaihdoin koiran ja menime Lillan kanssa toisen kehän laidalle odottelemaan junior handlerin alkua, joka alkoikin pian.
Kisasimme numerolla 1, ja kisassa oli 8(?) koirakkoa. Tuomari pyysi ensin kaikki kahdessa osassa ympäri, ja sitten oli yksilöarvostelut. Tuomari tutki koiran pöydällä, kysyi iän ja pyysi näyttämään koiran hampaat. Lilla oli taas melko levoton pöydällä, muttei ehkä ihan niin paha kuin viime kerralla. Liikkeissä tuomari pyysi ensin kolmion ja sitten edestakaisin. Ne sujuivat meiltä todella hyvin.
Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari alkoikin tiputtamaan koirakoita, kunnes neljä oli jäljellä. Me oltiin siinä joukossa! Nyt tuomari pyysi vielä ympäri ja sitten vapaasti seisomaan. Siinä Lilla seisoi mielettömän nätisti! Ennen meillä on ollut paikalla pysymisen kanssa suuria ongelmia, mutta nyt Lilla seisoi melkein koko ajan kuin tatti. Välillä se kyllä harmittavasti vilkuili kehän reunalle, kun siellä haukkui koiria... Mutta tosi tyytyväinen (ja yllättynyt) olen kuitenkin. Meidät tuomari kätteli toisiksi, eli tuloksena tänään JH2!
Sen jälkeen piti odotella vielä hetken, ennen kuin pääsimme Lyylin kanssa sinisten nauhakehään. Siellä oli vähän yli 15 koiraa, eli ahdasta oli... Tuomari ei muistaakseni siinä vaiheessa juoksuttanut yhtään, vaan pyysi vain meidät seisottamaan koiria. Hän valitsi neljä parasta jatkoon, ja ihme kyllä, olimme siinä joukossa!! En odottanut sitä ollenkaan, mutta mikäs siinä! :D Tuomari alkoi sijoittamaan koiria. Neljäs... kolmas... jäljellä oli enää kaksi parasta. Ja Lyyli voitti! Huhhuh, SIN1 siis tuloksena ja BIS-kehä kutsui. Lyylihän ei ole koskaan mätsärissä vielä ollut isossa kehässä, virallisissa näyttelyissä kyllä useinkin.
Onneksi ei hirveän kauan tarvinnut odotella kehän alkua. Nenäpäivä-teeman mukaan voittajat saivat palkinnoksi punaiset nenät, ja ne pyydettiin laittamaan päähän BIS-kehään mennessä. Siellä oli 10 koiraa, ja 4 sijoitettiin. Tuomarit pyysivät meidät muutaman kerran ympäri, ja piti seisottaa. Lyyli alkoi selvästi väsymään, se olisi halunnut vain koko ajan istua. :D BIS-kehästä ei menestystä enää tullut.






Keskiviikkona meillä oli agility. Harjoittelimme persjättöä. Se vaikutti ja kuulosti vaikealta, mutta oli oikeastaan helppoa! Kouluttaja selitti meille asian ensin ja sitten saimme harjoitella ohjausta kuivaharjoitteluna, ilman koiria.
Ensimmäinen yritys meni meillä vähän pieleen ja meinasin kompastua Lunaan, sillä en juossut tarpeeksi lujaa. Seuraavilla kerroilla se alkoikin sujumaan, ja sain kehuja, että se sujuu tosi mallikkaasti. Sain myös kehuja siitä, että ohjaan äänellä tosi hyvin, ja kouluttaja ei meinannut uskoa, etten muka ennen tätä kurssia ole sitä tehnyt. :D
Persjättö oli siis tämän kerran teemana, mutta sen lisäksi ehdimme tehdä myös muuta. Yksilötehtävänä oli harjoitella mutkaputkia. Kokeilin Lunan kanssa todella mutkalla olevaa putkea ja sekin sujui ihan ongelmitta! Hirmu hyvä juttu.
Tunnin lopussa ehdimme taas ottaa vähän keppitreeniä. Tosin Luna oli jo silloin taas aika väsynyt, eikä sillä ollut kovinkaan kiinnostusta jäljellä. Muutaman kerran kuitenkin otimme neljää keppiä.
Ensi kerralla on kuulemma luvassa valssia. ;)

2 kommenttia:

  1. Toi nenä on just paras! :DD Onnea, ootte super rallyhirmuja ja kehäkettuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoo et oli melko vaikee hengittää se päässä... :D Ja kiitoskiitos!! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)