28. huhtikuuta 2014

Rally-tokovalmennus part 2

Lauantaina oltiin Lunan kanssa ihan tehotreeneissä, kun tokokouluttaja Anne Miettinen tuli taas pitämään meille rally-tokovalmennusta.
Anne oli edellisen kerran helmikuun lopussa pitämässä meille valmennusta. Meitä oli paikalla vain kolme koirakkoa ja aikaa oli varattuna kolme tuntia, joten mitään kiirettä ei meillä todellakaan ollut. 
Tällä kertaa otin käsiteltäviksi ongelmiksemme Lunan seuraamisen  spiraalissa, sekä istumasta seisomaan siirtymisen. Tuo jälkimmäinen ei kyllä sinänsä ole meille vielä ajankohtainen kisoja ajatellen, sillä tuo liike on vasta avoimessa luokassa. Halusin kuitenkin ottaa sen käsittelyyn jo nyt. 
Spiraalissa (spiraali vasemmalle lähinnä) meillä on ongelmana se että kaarteissa kävelen itse jotenkin vinosti ja mutkalla ja sitten Lunakin laittaa itsensä mutkalle, jolloin niistä kaarteista tulee todella vaikeita meille molemmille. Minun pitää siis jatkossa kiinnittää paljon huomiota siihen, että pysyn itse ihan suorassa. Anne antoi myös sellaisia vinkkejä, että meidän kannattaa mennä lähempää tötsiä ja voisin vähän treenata Lunan takapään käyttöä spiraalissa paremmaksi, vaikka hyvä se on kuulemma jo nyt. Mutta mitä paremmin Luna sitä takapäätänsä käyttää, sitä helpompi spiraali on. Sen lisäksi Anne vielä käski mua palkkaamaan Lunan taempana, jotta se myös pysyy liikkeessä oikealla kohdalla, varsinkin oikealla puolella seuratessa.
Istumasta seisomaan-liikettä me ei oikeastaan olla vielä paljoakaan harjoiteltu. Olen harjoitellut sitä hissiliikkeellä istu-seiso-istu-seiso jne, ja Anne sanoi että se on hyvä tekniikka. Sitä pitää vain jatkaa, ensin edessä kunhan Luna osaa sen täydellisen hyvin ja sitten ihan hiljalleen, vähän kerrallaan siirryttäisiin enemmän sivulle, ja loppujen lopuksi Luna (toivottavasti :D) osaa sen sitten mun sivulla, suorassa. Mutta tämä tosiaan on vasta avoimen luokan liike, joten saadaan ihan rauhassa harjoitella. 
Lopuksi otettiin vielä häiriötreeniä. Ensin seuratessa, jolloin Luna ei reagoinut mihinkään häiriöihin, vaan seurasi mua täydellisessä kontaktissa!! Oon niin ylpeä Lunasta. ♥ Sitten otettiin samaa perusasennossa, se ei mennyt sitten niin hyvin, mutta se oli tosi hyvää treeniä.
Kaiken kaikkiaan tuli taas todella hyödyllisiä vinkkejä ja koulutuksesta jäi tosi hyvä fiilis. Anne on kyllä mielettömän hyvä kouluttaja! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)