12. huhtikuuta 2014

Lyylin eka kerta rally-tokossa + kuvia metsälenkiltä

Otin viime kerralla rally-tokotreeneihin mukaan Lunan lisäksi Lyylin. On Lyyli kyllä ollut pari kertaa aikaisemminkin meidän mukana ihan pikkupentuna, mutta silloin se oli mukana vain totuttelemassa uusiin tilanteisiin, enkä silloin treenannut sen kanssa mitään. 
Keskityttiin nyt aluksi Lyylin kanssa vain ihan perusjuttuihin, eli perusasentoon, seuraamiseen ja luoksetuloon. Ne sujuukin Lyyliltä jo hyvin. Mentiin myös muutaman kerran yhtä lyhyttä alokasluokan rataa. Lyyli käyttäytyi hallilla tosi hyvin, mitä nyt haukkui häkissä aina silloin, kun treenasin Lunan kanssa. Ajattelin ottaa Lyylin myös ensi kerralla treeneihin, koska se näyttää todellakin tykkäävän siitä. Aika näyttää, millainen taituri Lyylistä kehittyy. ;) 
Lunan kanssa ollaan ihan kisakunnossa, ainoastaan arveluttaa se Lunan käyttäytyminen kisatilanteessa. Treeneissä Luna on ihan huikea, sillä on muhun huippu kontakti ja tekee kaikki liikkeet niin tarkasti ja innokkaasti! Treenikavereiltakin ollaan saatu paljon kehuja. Kisoja varten ollaan häiriötreenejä jonkin verran otettu, mutta niitä pitää ottaa vielä paljon lisää. Kisoihin ollaan kuitenkin menossa luultavasti vasta lokakuussa, joten meillä on ihan mukavasti aikaa treenata häiriötilanteita. Ei ole mitään syytä hätiköidä kisoihin, jos ei siihen vielä täysin valmiita olla.



Tähän postauksen loppuun vielä muutamia kuvia tytöistä tämän päivän metsälenkiltä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)