19. syyskuuta 2017

Aktivointipelit sadepäivän ilona

Viime aikoina on ollut useita sadepäiviä, kun on satanut käytännössä koko päivän ja lenkit ovat jääneet suunnilleen talon ympäri kiertämiseen. Meidän maastonakit ovat sen verran mukavuudenhaluisia, että sadesäällä ei lenkeillä kauaa viihdytä, kun mahanalusetkin kastuvat ikävästi. (Ja sitten kuitenkaan jäljestäminen märässä metsässä ei ole mikään ongelma :D)

Jollain tavalla energia olisi kuitenkin saatava purettua myös sadepäivinä. Niinpä hyödynnämme erilaisia aktivointipelejä, joita meiltä löytyy peräti kahdeksan erilaista (alla kuva). Lisäksi välillä käytössä on ihan pahvipakkaukset, esim. tyhjät maitotölkit, joihin laitetaan nameja sisälle. Niistä vaan tulee iso sotku, kun tytöillä on tapana silputa pahvi ihan pieniin osiin...

Tytöt todella tykkäävät pelata näillä, eivätkä millään jaksaisi edes odottaa namipalojen laittamista paikoilleen. Varsinkin Lyyli on oikea taituri ja se ratkaisee kaikki pelit hetkessä. Lunalta ja Lillalta myös kaikki pelit sujuu, mutta tahti on varmaan puolet hitaampi Lyyliin verrattuna. Lara ei vielä oikein ymmärrä aktivointipelien ideaa ja sitä pitää joissain peleissä avustaa alkuun, kunnes se tajuaa idean (tai sitten ei tajua). :D Nuo helpoimmat, kongi sekä vihreä ja punainen pallo, sujuvat Laralta hyvin. Ja pahvin silpominen on Laltsun mielestä ihan parasta puuhaa.

Taitava Lyyli

"Näillä voi pelata myös kahdestaan!", tuumivat Luna ja Lilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)